Shetlanti 29.3.-2.4.2014

Ah, tästä alkaa pääsiäisloman purku, joka tulee viikon jaksoissa kerrallaan. Kuvia on yli 2000, joten niiden valkkaamisessa menee tovi.

 Mutta ensimmäinen kohteemme oli siis Shetlanti. Saaret kuuluivat alunperin viinkingeille ja sitä kautta Tanskalle. Tanska joutui kuitenkin luovittamaan saaret Skotlannille, kun tanskan kuninkaalla ei ollut varaa maksaa Skotlannin kuninkaan tanskalaisen puolison myötäjäisiä.

Skandinaavinen tausta näkyy edelleen esimerkiksi Shetlannin lipussa, joka on väreiltään käänteinen Suomenlippu. Talojen rakentamisessa suositaan myös puuta ainakin ulkopinnan verhona ja kaupungista löytyi TIKKURILAN maalien mainos.

Reissasimme NorthLink Ferries -laivoilla. (www.northlinkferries.co.uk) Maksoimme myös matkatuoleista, mutta ihan turhaan: ekan matkan nukuin lattialla makuupussissa ja paluumatkan sohvalla makuupussissa.  Laivamatka Aberdeenista kesti 14h ja maksoi mansikoita  mutta sijoittui onneksi yöaikaan. Lähdimme puoli viideltä lauantai-iltana ja perillä Lerwickissä olimme sunnuntaina aamu seitsemältä. Vuokrasimme neljäksi päiväksi 9hlön minibussin, jolla matka sujui mukavasti, vaikka tiet olivat ajoittain aika jännittäviä.

Aberdeenin satama.

 

Hostellin varauksen kanssa oli aluksi paljon pulmia takuumaksun maksamisen kanssa, sillä en halunnut lähettää rahaa kirjekuoressa. Lopulta kävin maksamassa sen pankissa hostellin tilille. Ja VAU minkä hostellin saimme: kyseessä oli vanha kyläkoulu noin 10mailin päässä Lerwickistä ja koko rakennus oli pelkästään meidän käytössämme! (www.bridgeendoutdoor.com/) Rakennus oli kunnostettu pari vuotta takaperin eu-rahalla ja se olikin erinomaisessa kunnossa. Ja £11/naama/yö ei ollut hinta eikä mikään tälläisestä luksuksesta.

Hostelli näkyy kuvassa pienellä saarella vesialueiden välissä. Tässä myös mainio esimerkki jännittävästä tiestä: yksi ainut kaista, jossa ajoittain on bussipysäkin näköinen ohituspaikka. Tiet olivat kapeita ja jännittäviä, mutta hyväkuntoisia.

Shetlanti lumosi meistä jokaisen heti ensimmäisenä päivänä. Saarilla ei kasva puita laisinkaan. Paikallinen kertoi laivamatkalla, että viikinginretaleet kaatoivat kaikki puut aikoinaan. Myöhemmin opimme lisää, että tuuli saarilla on sen verran voimakas, etteivät korkeat puut yksinkertaisesti menesty. Myös vettä tulee taivaalta kuuleman mukaan paljon ja vaakasuoraan, mutta meitä helli aurinko ja pahimmillaan pieni tihkusade Shetlanti -päiviemme ajan.

Johanna, Annelie, Katharina, Marlene, Megan, Iida H., Mette ja meitsi.
Luulimme näkevämme valaan takana olevalla merialueella ja ryntäsimme ulos autosta kauhealla rytinällä, kun selvisikin, että kyseessä oli hieman meren pinnan alle jäävä salakari, joka nostatti aaltoja.

 

Shetlanninponi on peräisin nimenomaan näiltä saarilta: pieniä ja pörröisiä poneja tulikin vastaan melkein joka mäen takaa.

Ensimmäisen päivän paratiisiranta.

Terveisiä etelänlomalta (Shetlannista) etelänlomalta.

Eksynyt lammaskin löytyi: raukka oli jotenkin päätynyt mantereesta irralliselle saarekkeelle, jonne todennäköisesti pääsee kuivin jaloin laskuveden aikoihin. Lammas oli myös itse huomannut olevansa yksin saarellaan.

 Karu ja kaunis maa, joka näyttää kuivalta, mutta on oikeasti yllättävän soinen. Lammaslaumoja vilisti joka paikassa ja maanviljely onkin yksi pääelinkeinoista öljyn ja kaasuntuotannon sekä kalastuksen ohella Shetlannissa. 

Toisena päivänä suuntasimme aivan pohjoiseen Unst -saaren pohjoispäässä sijaitsevaan Hermanessin kansalliselle luonnonsuojelualueelle. Juuri tuolla alueella olisimme voineet nähdä kotkan näköisen linnun, jolla onkin vesilinnun räpylät! Kuinka siistiä, mutta ei valitettavasti tullut vastaan. Teimme eväät matkaan mukaan ja lähdimme aikaisin liikkeelle. Matka hostelliltamme taittui kahdessa tunnissa sisältäen lauttamatkat Mainlandilta (pääsaari) Yell -saarelle ja sieltä edelleen Unstille.

Myös luonnonsuojelualue oli täynnä lampaita: hulluja ja kahjoja lampaita, jotka juoksivat, nukkuivat ja söivät jyrkänteen reunalla, kuten tämä esimerkkitapaus.

Nämä lampaat eivät myöskään lukeneet varoituksia.

Bussipysäkki Unstilla oli paikallisistakin lähinnä vitsi.

Bongasimme hylkeitä lekottelemassa kivillä matkalla takaisin hostellille.

Ruuhka-aika.

Kolmantena päivänä suuntasimme tutkimaan St. Ninian's Isleä, joka oli kaunis ja pitkä hiekkasärkkä mantereen ja saaren välillä.

Näin pääsi joka paikassa aitojen yli köpöttelemään lampaiden kanssa.

Kilometreittäin jatkuvilla (Oi veljeni: eipä oo meidän lehmäaidat ja niiden rakentaminen/korjaaminen mitään verrattuna näihin aitoihin!) aidoilla erotettiin lammaslaumat toisistaan. Näiden lisäksi myös isoimmalla tiellä (LUE: kaksi kaistaa ja suurempi nopeusrajoitus) oli niin sanottuja karjaportteja: autolla ja kävellen pääsi yli, mutta eläimet eivät näitä uskalla ylittää.

Karjaportti. Näitä löysi myös pihateiltä, mikä oli oikein ymmärrettävää, sillä lampaat kalusivat kaiken, mikä eteen tuli.

Onnellisesti katselimme saarelle mennessämme että nyt taitaa olla laskuvesi. NOT. Jos olisimme viettäneet kymmenen minuuttia kauemmin saarella, olisimme saaneet kahlata vedessä takaisin. Oppitunti 1: Nousuvesi on NOUSUVESI.

Vettä tulvi aaltojen mukana sen verran, että kengät kastuivat kuitenkin.

Scalloway.

Viimeisenä päivänä käveleskelimme läheisellä rannalla sekä lähikylässä. Kerkesimme tutustua myös Lervickissä museoon Shetlannin historiasta. Illasta laiva lähtikin jo takaisin Aberdeeniin.

Bye, bye!

Ah Shetlanti: jään kaipaamaan karuja ja kauniita saariasi!


Matka oli myös siinä mielessä jännittävä, että matkaryhmämme koostui viidestä eri kansallisudesta: suomi, ruotsi, tanska, saksa ja yhdysvallat. Aamiastavarat jokainen osti erikseen tai yhdessä jonkun kanssa, jolla oli sama maku, mutta lounastarvikkeet ja päivällisaineet ja -kustannukset jaettiin kaikkien kesken. Ensimmäinen kulttuurishokki tulikin juuri päivällisen äärellä:

 Minä: (Klo16.30 aikoihin.) Hmm, mitäs meillä oli ajatuksena päiväruuaksi?
Mette(tanska): Kanakeittoa. (Toimi meidän pääkokkina:)
Minä: Ok, mistähän voisin vaikka aloittaa?
Mette(tanska): Ei nyt vielä, liian aikaista.
Minä: WHAT? Ootteko tosissanne??!?
Muut: Joo, joskus tossa parin tunnin päästä korkeintaan.

Summa summarum: Päivällinen syödään muissa maissa aikaisintaan klo18 mutta yleisesti vielä myöhemmin ja siinä neljän aikoihin vedetään jotain välipalaa. Noo mulla oli onneksi kuivattuja ruisleivänpalasia mukana (KIITOS LIDL!), joita järsin pahimpaan nälkään päivälisaikaa odotellessa. Nyt sopeuduttua kolme viikkoa erilaiseen ateriarytmiin, huomasin eilen syöväni päivälisen tuohon myöhempään aikaan.

Tämmöinen oli pääsiäisloma osa 1.

<3Iida